Yleisurheilun naisten kärkitulosten kehitys Suomessa 2000-luvulla

Viime viikolla tarkasteltiin miesten kärkitulosten kehitystä 2000-luvulla ja tämän postauksen aiheena on naisten yleisurheilulajien kärkitulosten vastaava kehitys. Tarkasteltavina kohteina ovat jälleen kärkitulokset lajeittain ja lajiryhmittäin. 2020 kesän tulokset kattavat 31.8. mennessä tehdyt tulokset. Lajiryhmäjako ja analyyseissa mukana olevat lajit ovat samat kuin miesten kärkitulosten analyysin lajit/lajiryhmät. Pistetaulukkona ollaan käytetty IAAF:n 2014 ratifioimaa yleisurheilulajien pisteytystä. 

Jos miesten yleisurheilun kärkitulosten taso näytti vuosien saatossa laskeneen, naisten kärkitulosten kehitys on osittain päinvastaista. 2000-luvun alussa taso oli kohtuullisen hyvä, 2010-luvun taitteessa on nähtävissä selkeä notkahdus, mutta vuodesta 2015 eteenpäin on - vuotta 2017 lukuun ottamatta - urheiltu naisyleisurheilussamme tasokkaimmat kesät koko 2000-luvulla. Parhaimmat kaudet pistekeskiarvolla mitattuna ovat olleet kesät 2016 (1103 pistettä) ja 2019 (1104 pistettä). Toistaiseksi koronakesän 2020 keskiarvo ei ole yltänyt näiden kausien keskiarvoihin. 

Lajiryhmäjakotarkastelu on mielenkiintoinen, sillä naisissa yksittäiset lajiryhmät eivät erotu samalla tapaa edukseen verrattuna miesten lajiryhmiin. Kun miehissä selkeästi paras lajiryhmä 2000-luvulla on ollut heitot, naisissa kyseinen lajiryhmä on vastaavasti tasoltaan poikkeuksetta huonoin. Toisaalta kesä 2020 on toistaiseksi ensimmäinen kesä 2000-luvulla, kun pistetarkasteltuna heitot eivät olisi huonoin lajiryhmä. Heittojen keskiarvoa tänä kesänä on nostanut erityisesti Krista Tervon moukarin SE 72.12m.

Hyppylajien taso on noussut viime vuosina ja erityisesti kesä 2019 oli erinomainen (pistekeskiarvo 1145). Kyseisenä kesänä Ella Junnila pomppasi korkeuden SE:n 1.95m, Taika Koilahti hyppäsi pituutta 6.69m, Kristiina Mäkelän loikan kärkitulos oli 14.26m ja Wilma Murron seipään kärkitulos oli 4.51m. 

Pikamatkoilla on ollut hajontaa läpi 2000-luvun, mutta 2010-luvultakin erottuu pari piikkiä vuosiin 2014 ja 2016. Kesän 2014 keskiarvoa nostaa Hanna-Maari Latvalan hienot tulokset 100 metrillä (11.30) ja 200 metrillä (22.98). Kesän 2016 pikamatkojen helmenä oli Nooralotta Nezirin silloinen pika-aitojen SE 12.81.

Keski- ja pitkät matkat ovat kokeneet samalla tapaa hajontaa, mutta 2010-luvun jälkipuoliskolle osui koko 2000-luvun parhaita kausia. Keskiarvoltaan lajiryhmän paras kausi on ollut kesä 2016, parhaina tuloksina Sandra Erikssonin estetulos 9.31.88 ja Johanna Peiposen kova 10000 metriä (31.42.9).

Viimeisimpänä tarkastelunäkökulmana on lajitulosten kehitys 2000-luvulla. Pikamatkojen kärkitulosten kehityksessä on ollut hajontaa vuosien välillä, mutta toisaalta yleistrendi yli ajan on ollut tasainen. Selkeimmin pikamatkoilla erottuu pika-aitojen kärkitulosten positiivinen kehitys.

Keskimatkojen trendi on tasainen - joskin 1500 metrin kärkitulos on tänä kesänä jäänyt toistaiseksi vaatimattomaksi. Pidemmillä ratamatkoilla on ollut hajontaa ja muutamat piikkikaudet on havaittavissa: 5000 metrillä Kirsi Valastin 15.10.52 kaudelta 2004, ja jo edellä mainittujen Sandra Eriksonin ja Johanna Peiposen kärkitulokset. Eriksonin paras noteeraus ja samalla SE on peräisin kaudelta 2014 (9.24.70). 

Hyppylajien trendi on ollut vaihteleva, mutta positiivisesti viimeisimmät vuodet ovat tarjonneet piikkituloksia. Pituudesta erottuu Taika Koilahden huippukesä 2019, kolmiloikasta puolestaan 2000-luvun alusta Heli Koivulan ja sittemmin Kristiina Mäkelän kovimmat tuloskesät. Korkeuden hajonta on ollut hyppylajeista kaikista suurinta - huippupiikkejä on osunut Hanna Groblerin, Linda Sandblomin ja Ella Junnilan parhaisiin kausiin. Seipään kehitys on ollut selkeintä, vaikka on toki huomioitava että laji on naisten yleisurheilulajina vielä kovin nuori. 

Heittojen trendi on ollut tasaista - ehkä selkeimpänä havaintona on keihään keskimäärin nihkeämmät kärkitulosvuodet 2010-luvulla. Yksittäisenä poikkeuksena Sanni Utriaisen kesän 2015 kärkiheitto 63.03m. Kuulan kärkitulokset olivat 2000-luvun alussa heikkoja, mutta nyttemmin Senja Mäkitörmän tilastokärkikaudet 2018-2020 ovat olleet tasollisesti parempia - piikkinä kesän 2018 16.95m. Moukarin kehitys on ollut suhteellisen tasaista, mikä selittynee Merja Korpelan ja Sini Pöyryn pitkillä aikakausilla 70 metrin tuntumassa, mistä Krista Tervon Suomen ennätys on  - 70 metrin ylityksestä huolimatta -  vain marginaalisesti parempi. Kiekon kärkituloksissa on ollut vaihtelua, mutta sieltä on havaittavissa erityisesti Sanna Kämäräisen huippukaudet 2014 ja 2015. Ennätys Sannalla on toistaiseksi kaudelta 2015 (61.07m). 

Yhteenveto:

Verrattuna miesten lajeihin, naisten yleisurheilu ei Suomessa perustu heittojen "ylivaltaan", vaan yleisurheilun naistähdet ovat tulleet enempi muista lajeista. Erityisen hyvä pöhinä näyttää nyt olevan hyppylajeissa, missä jokaisessa lajiryhmän yksittäislajissa on tehtailtu viime vuosina varsin kovia kärkituloksia ja jopa Suomen ennätyksiä. Pikamatkoilta kärkitulosten osalta erottuu viime aikoina paljon hehkutettu naisten pika-aidat, joka kärkitulosten pistetarkastelun näkökulmasta on tällä hetkellä suomalaisen naisyleisurheilun paras yksittäislaji.

Naisten yleistrendissä ja lajiryhmätarkastelussa kokonaisuudessaan on nähtävissä selkeää tason nousua, kun miesten puolella kehitys on ollut päinvastaista. Mielenkiintoista on nähdä, millaiseksi trendi suuntautuu 2020-luvulla. 

Yleisurheilun miesten kärkitulosten kehitys Suomessa 2000-luvulla

Koronakesä alkaa olla pian kilpailtu yleisurheilussa ja nyt on aikaa laittaa - jo pitkään mielessä ollut -  yleisurheilustatistiikka-aiheinen blogi pystyyn. Ensimmäisen postauksen teemana on yleisurheilulajien miesten kärkitulosten kehitys Suomessa 2000-luvulla. Tarkasteltavina kohteina ovat kärkitulokset lajeittain ja lajiryhmittäin. 2020 kauden tulokset käsittävät 27.8. mennessä tehdyt tulokset - tämä postaus kenties innoittaa kärkimiehiämme vielä kärkitulosten parannuksiin Ruotsi-ottelussa ja muissa loppukesän kisoissa ;)

Tarkasteltavat lajit ovat Kalevan kisoissa kilpailtavat lajit kävelyjä ja otteluita lukuunottamatta. Mukana ovat siis pika- ja aitajuoksut (100m, 200m, 400m, 110m aidat, 400m aidat), keski- ja pitkät ratamatkat (800m,1500m, 5000m, 10000m, 3000m esteet), hyppylajit (pituus, korkeus, kolmiloikka, seiväs) ja heittolajit (kuula, kiekko, moukari, keihäs). Pistetaulukkona on käytetty IAAF:n 2014 ratifioimaa yleisurheilulajien pisteytystä.

Iltapäivälehdissä päivitellään tasaisin väliajoin yleisurheilun alavireistä tasoa muutamia valonpilkahduksia lukuunottamatta. Kärkitulostarkastelun osalta kehitystrendi näyttää olevan koko lajin osalta laskusuuntainen - kun esimerkiksi vuonna 2001 kärkitulosten keskiarvo oli 1146 pistettä, vuosina 2018 ja 2019 päädyttiin alle 1100 pisteen kärkituloskeskiarvoon. Yksittäiset lajit toki heilauttavat arvoja suuntaan jos toiseen (vrt. heittojen kovat tulokset 2000-luvun alussa), mutta kärkitulosten osalta taso on läpi 2000-luvun ollut yleistrendiltään laskeva.

Tarkastellaan seuraavaksi kärkituloksia lajiryhmittäin keskiarvotarkastelulla. Lajiryhmäjaossa "pikamatkoihin" kuuluvat sileät- ja aidatut matkat 800m alaspäin. "Keski- ja pitkiin matkoihin" luokitelllaan kaikki ratamatkat 800m ja ylöspäin. Heitot ja hypyt on jaettu kenttälajijaon mukaisesti. Tarkasteltavana mittarina on jälleen yksittäisen kalenterivuoden lajiryhmätulosten pistekeskiarvo.

Selkeästi eniten keskiarvollisesti alaspäin ovat tulleet heitot ja kesä 2020 on toistaiseksi ollut 2000-luvun pohjanoteeraus. Todellinen huippuvuosi heitoissa oli kausi 2001, jolloin heittolajien ulkoratatulosten keskiarvo oli 1225 pistettä. Kyseisenä kesänä Olli-Pekka Karjalainen lennätti lekaa yli 80m, Timo Tompuri heitti kiekossa silloisen SE:n 69.62m, Aki Parviaisen keihään kärkitulos oli yli 92 metriä ja kuulassakin päästiin lähelle 21 metriä. Tällaista heittolajien kärkitulosten kombinaatiota yksittäisessä maassa yksittäisenä kalenterivuotena voidaan pitää maailmallakin jo tuiki harvinaisena - ja vielä harvinaisempana Suomen kokoisessa yleisurheilumaassa. Vaikka heittolajit ovat tulleet tasollisesti alaspäin, on kyseinen lajiryhmä kamppaillut viime vuosina tasaisesti hyppylajien kanssa parhaana lajiryhmänä pistetarkasteltuna.

Hypyissäkin tason pudotusta on ollut - joskaan ei niin dramaattista kuin heitoissa. Hyppyjen kärkivuosi oli yhtälailla kesä 2001 (pistekeskiarvo 1165), jolloin mm. Johan Meriluoto pomppi kolmiloikkaa miltei 17 metriä (16.88m) ja Tommi Evilä ensimmäistä kertaa urallaan pituutta yli 8 metriä (8.04m). Kovat olivat tuona kesänä myös korkeuden (2.30m) ja seipään (5.72m) kärkitulokset. Positiivisesti hyppylajien osalta koronakesänä 2020 pientä tason nostoa kärkituloksiin on nähty, mikä selittynee Kristian Pullin pituuden SE:llä 8.27m ja Daniel Kososen / Arttu Mattilan hyvällä kehityksellä korkeuspaikalla (2.21m). 

Juoksumatkoista mielenkiintoista on keski- ja pitkien matkojen suuri hajonta. 2000-luvun puolivälin tienoilla käytiin "syvissä vesissä", kun taas 2010-luvun taitteessa päästiin pariin erinomaiseen vuoteen. Huippuvuotena pisteiden valossa 2000-luvulla on ollut vuosi 2009 (1126 pistettä), joka muistetaan erityisesti Jukka Keskisalon 3000 metrin esteiden SE juoksusta 8.10.67. Päästiinpä tuona kesänä myös 1500 metriä alta 3.39.

Pikamatkoilla hajonta on ollut keski- ja pitkiä matkoja pienempää, mutta huippuvuodet asettuvat näilläkin matkoilla 2000-luvun alkuun. Paras vuosi kärkitulosten keskiarvojen osalta oli vuosi 2002. Tänä kesänä mm. Markus Pöyhönen viiletti satasen 10.23 ja Ari-Pekka Lattu juoksi 400 metrin aidat aikaan 49.59.

Viimeisimpänä tarkasteluna on kärkitulosten kehitys lajeittain. Nyt ei tarkastella keskiarvoja vaan absoluuttisia kärkitulosten kehityksiä yli ajan. Tämä kehitystarkastelu on siten altis yksittäisille lajien huipuille, eikä sinällään kerro lajin "kokonaishyvinvoinnista" juuri mitään.

Pikamatkojen kärkitulosten kehitys on ollut yllättävän tasaista. Eniten hajontaa on ollut 400 metrin aidoissa, jossa piikit ajoittuvat Ari-Pekka Latun, Jussi Heikkilän ja Oskari Mörön parhaisiin kausiin. Miellyttävää kehitystä on ollut pika-aitojen tulosten kehitys Elmo Lakan toimesta. Nämä lajit ovat myös pisteiden valossa yleisesti tasokkaampia kuin sileät pikamatkat. 100-400 metrin juoksujen kärkitulokset ovat olleet läpi 2000-luvun suhteellisen tasaisia ilman lajin sisäistä hajontaa.

Keskimatkoilla suurta hajontaa ei ole ollut - joskin 800 metrillä trendi on ollut laskevaa. Pitkillä ratamatkoilla sen sijaan hajontaa löytyy ja viimeiset vuodet ovat olleet kärkitulosten osalta vaatimattomia. 3000 metrin esteiden kärki on toki terävöitynyt Topi Raitasen hienon kehityksen ansioista. Esteissä on myös näkyvissä selkeät piikit Jukka Keskisalon huippukausiin.

Hyppylajeista on huomioitava rimalajien kärkitulosten lasku - erityisesti korkeuden "sukellus" on merkittävä, vaikka tänä vuonna onkin päästy nuorten miesten toimesta pitkästä aikaa päälle 2.20m. Seipäässä kärkitulokset olivat kauttaaltaan kovempia 2000-luvun ensimmäisellä kymmennellä verrattuna jälkimmäiseen. Kolmiloikasta erottuu Simo Lipsasen SE-kesä 2017 ja pituudesta Tommi Evilän ja Kristian Pullin kovat kärkitulosvuodet.

Heittolajeissa on nähtävissä kuulan ja moukarin kärkitulosten lasku, joskin tänä kesänä Aaron Kankaan 79.05m on korjannut moukarin kehityskäyrää ylöspäin. Toisaalta moukarissa yleistaso on tällä hetkellä hyvä ja todellista tasoa kärkitulostarkastelulla vääristää superlahjakkuus OP-Karjalaisen pitkät kaaret 2000-luvun alussa. Kuulan yleistasokin on sen sijaan pudonnut 2000-luvun alun huippuvuosista dramaattisesti. Kiekko on kokenut suurta hajontaa ja viimeiset vuodet ovat olleet alavireisiä kärkitulosten osalta. Keihään kärkitulostrendi on myös ollut laskeva viimeiset pari vuotta.

Yhteenveto:

Kärkitulostarkastelu on altis yksittäisten huippujen dominanssille, eikä tarkastelunäkökulma kerro lajin kokonaiskuvasta juurikaan. Parhaimpana esimerkkinä miesten moukari, jonka positiivinen yleistaso ei ole vielä realisoitunut OP-Karjalaisen ajan huippuheittoihin, vaikkakin Aaron Kangas on tätä tulostasoa lähestynyt.

Selkeä yleistrendi on kuitenkin se, että miesten osalta yleistason, lajiryhmätarkastelun ja myös lajitarkastelun osalta 2010-luvun jälkipuolisko ei ole juurikaan huippusuorituksia tarjonnut. Kokonaisuudessaan erityisesti vuodet 2000-2003 olivat suomalaisen miesyleisurheilun huippuvuosia - kovia kärkituloksia tehtiin laajalla skaalalla eri lajiryhmissä. Todellisten huippujen ja huipputulosten tuottaminen on siis 2000-luvun edetessä heikentynyt selkeästi. 

Seuraavassa postauksessa käsitellään naisten kärkitulosten vastaavaa kehitystä.