Viime viikolla tarkasteltiin miesten kärkitulosten kehitystä 2000-luvulla ja tämän postauksen aiheena on naisten yleisurheilulajien kärkitulosten vastaava kehitys. Tarkasteltavina kohteina ovat jälleen kärkitulokset lajeittain ja lajiryhmittäin. 2020 kesän tulokset kattavat 31.8. mennessä tehdyt tulokset. Lajiryhmäjako ja analyyseissa mukana olevat lajit ovat samat kuin miesten kärkitulosten analyysin lajit/lajiryhmät. Pistetaulukkona ollaan käytetty IAAF:n 2014 ratifioimaa yleisurheilulajien pisteytystä.
Jos miesten yleisurheilun kärkitulosten taso näytti vuosien saatossa laskeneen, naisten kärkitulosten kehitys on osittain päinvastaista. 2000-luvun alussa taso oli kohtuullisen hyvä, 2010-luvun taitteessa on nähtävissä selkeä notkahdus, mutta vuodesta 2015 eteenpäin on - vuotta 2017 lukuun ottamatta - urheiltu naisyleisurheilussamme tasokkaimmat kesät koko 2000-luvulla. Parhaimmat kaudet pistekeskiarvolla mitattuna ovat olleet kesät 2016 (1103 pistettä) ja 2019 (1104 pistettä). Toistaiseksi koronakesän 2020 keskiarvo ei ole yltänyt näiden kausien keskiarvoihin.
Lajiryhmäjakotarkastelu on mielenkiintoinen, sillä naisissa yksittäiset lajiryhmät eivät erotu samalla tapaa edukseen verrattuna miesten lajiryhmiin. Kun miehissä selkeästi paras lajiryhmä 2000-luvulla on ollut heitot, naisissa kyseinen lajiryhmä on vastaavasti tasoltaan poikkeuksetta huonoin. Toisaalta kesä 2020 on toistaiseksi ensimmäinen kesä 2000-luvulla, kun pistetarkasteltuna heitot eivät olisi huonoin lajiryhmä. Heittojen keskiarvoa tänä kesänä on nostanut erityisesti Krista Tervon moukarin SE 72.12m.
Hyppylajien taso on noussut viime vuosina ja erityisesti kesä 2019 oli erinomainen (pistekeskiarvo 1145). Kyseisenä kesänä Ella Junnila pomppasi korkeuden SE:n 1.95m, Taika Koilahti hyppäsi pituutta 6.69m, Kristiina Mäkelän loikan kärkitulos oli 14.26m ja Wilma Murron seipään kärkitulos oli 4.51m.
Pikamatkoilla on ollut hajontaa läpi 2000-luvun, mutta 2010-luvultakin erottuu pari piikkiä vuosiin 2014 ja 2016. Kesän 2014 keskiarvoa nostaa Hanna-Maari Latvalan hienot tulokset 100 metrillä (11.30) ja 200 metrillä (22.98). Kesän 2016 pikamatkojen helmenä oli Nooralotta Nezirin silloinen pika-aitojen SE 12.81.
Keski- ja pitkät matkat ovat kokeneet samalla tapaa hajontaa, mutta 2010-luvun jälkipuoliskolle osui koko 2000-luvun parhaita kausia. Keskiarvoltaan lajiryhmän paras kausi on ollut kesä 2016, parhaina tuloksina Sandra Erikssonin estetulos 9.31.88 ja Johanna Peiposen kova 10000 metriä (31.42.9).
Viimeisimpänä tarkastelunäkökulmana on lajitulosten kehitys 2000-luvulla. Pikamatkojen kärkitulosten kehityksessä on ollut hajontaa vuosien välillä, mutta toisaalta yleistrendi yli ajan on ollut tasainen. Selkeimmin pikamatkoilla erottuu pika-aitojen kärkitulosten positiivinen kehitys.
Keskimatkojen trendi on tasainen - joskin 1500 metrin kärkitulos on tänä kesänä jäänyt toistaiseksi vaatimattomaksi. Pidemmillä ratamatkoilla on ollut hajontaa ja muutamat piikkikaudet on havaittavissa: 5000 metrillä Kirsi Valastin 15.10.52 kaudelta 2004, ja jo edellä mainittujen Sandra Eriksonin ja Johanna Peiposen kärkitulokset. Eriksonin paras noteeraus ja samalla SE on peräisin kaudelta 2014 (9.24.70).
Hyppylajien trendi on ollut vaihteleva, mutta positiivisesti viimeisimmät vuodet ovat tarjonneet piikkituloksia. Pituudesta erottuu Taika Koilahden huippukesä 2019, kolmiloikasta puolestaan 2000-luvun alusta Heli Koivulan ja sittemmin Kristiina Mäkelän kovimmat tuloskesät. Korkeuden hajonta on ollut hyppylajeista kaikista suurinta - huippupiikkejä on osunut Hanna Groblerin, Linda Sandblomin ja Ella Junnilan parhaisiin kausiin. Seipään kehitys on ollut selkeintä, vaikka on toki huomioitava että laji on naisten yleisurheilulajina vielä kovin nuori.
Heittojen trendi on ollut tasaista - ehkä selkeimpänä havaintona on keihään keskimäärin nihkeämmät kärkitulosvuodet 2010-luvulla. Yksittäisenä poikkeuksena Sanni Utriaisen kesän 2015 kärkiheitto 63.03m. Kuulan kärkitulokset olivat 2000-luvun alussa heikkoja, mutta nyttemmin Senja Mäkitörmän tilastokärkikaudet 2018-2020 ovat olleet tasollisesti parempia - piikkinä kesän 2018 16.95m. Moukarin kehitys on ollut suhteellisen tasaista, mikä selittynee Merja Korpelan ja Sini Pöyryn pitkillä aikakausilla 70 metrin tuntumassa, mistä Krista Tervon Suomen ennätys on - 70 metrin ylityksestä huolimatta - vain marginaalisesti parempi. Kiekon kärkituloksissa on ollut vaihtelua, mutta sieltä on havaittavissa erityisesti Sanna Kämäräisen huippukaudet 2014 ja 2015. Ennätys Sannalla on toistaiseksi kaudelta 2015 (61.07m).
Yhteenveto:
Verrattuna miesten lajeihin, naisten yleisurheilu ei Suomessa perustu heittojen "ylivaltaan", vaan yleisurheilun naistähdet ovat tulleet enempi muista lajeista. Erityisen hyvä pöhinä näyttää nyt olevan hyppylajeissa, missä jokaisessa lajiryhmän yksittäislajissa on tehtailtu viime vuosina varsin kovia kärkituloksia ja jopa Suomen ennätyksiä. Pikamatkoilta kärkitulosten osalta erottuu viime aikoina paljon hehkutettu naisten pika-aidat, joka kärkitulosten pistetarkastelun näkökulmasta on tällä hetkellä suomalaisen naisyleisurheilun paras yksittäislaji.
Naisten yleistrendissä ja lajiryhmätarkastelussa kokonaisuudessaan on nähtävissä selkeää tason nousua, kun miesten puolella kehitys on ollut päinvastaista. Mielenkiintoista on nähdä, millaiseksi trendi suuntautuu 2020-luvulla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti